Julkista taidetta Turkuun – Åbo Akademin säätiö järjestää kutsukilpailun uuteen Astra-rakennukseen

Turun historialliseen keskustaan rakentuvasta Astra-rakennuksesta tulee Åbo Akademin yliopistoyhteisön uusi kohtaamispaikka. Olemme yhteistyössä Åbo Akademin säätiön kanssa laatineet Astran julkisen taiteen konseptin ja toimistomme koordinoi Astran taiteilijavalintavaihetta. Nykytaide tulee olemaan vahva osa Astra-rakennuksen käyttäjien arkea, ja Astran taidekokonaisuus on Åbo Akademin säätiöltä mittava satsaus nykytaiteeseen.

Kohteen eri tiloihin toteutetaan taidekonseptin puitteissa kolme mittavaa taideteosta, joista vastaavat eri taiteilijat. Ulkotilojen teoksen suunnittelusta käynnistyy tänään kutsukilpailu, ja mukaan kutsutuilla taiteilijoilla on tammikuulle asti aikaa laatia teosluonnos kohteeseen. Astran ulkotilat ovat kaikille avointa kaupunkitilaa, joten yliopistoyhteisön lisäksi ulkotiloihin sijoittuva taideteos on erilaisten kaupunkilaisten ja vierailijoiden koettavissa.

Kohteen monialainen taidetyöryhmä on kutsunut kilpailuun niin Suomessa työskenteleviä kuin ulkomaisia taiteilijoita. Kilpailuun osallistuvat kuvanveistäjä Laura Könönen (FIN), kuvataiteilija Akseli Leinonen (FIN), kuvanveistäjä Eetu Huhtala (FIN), kuvataiteilija Hilda Hellström (SWE) ja kuvataiteilija Sara Nielson Bonde (SWE/DE). Kilpailu toteutetaan Suomen Taiteilijaseuran kilpailusääntöjen mukaisena.

Taiteen lähtökohtana ovat ajan kerrokset

Rakennuksen kokonaistaidekonseptin ohjaavana teemana on ’Polttava aika’, joka ammentaa korttelin historiallisesta miljööstä ja sen näkyvistä ja näkymättömistä aikakerrostumista. Konseptin lähtökohtana toimii ajatus siitä, että aika ei välttämättä ole eteenpäin kulkevaa virtaa vaan maan sedimenttikerroksista kaikuvaa kierrettä. Siinä missä itse Astran arkkitehtuuri ja rakennus luovat puitteet ajattelulle, kohtaamisille ja oppimiselle, taide Astrassa antaa ajattelemisen aihetta sukeltamalla ajan kierteisiin. Näin taide voi vahvistaa paikan kerroksellista identiteettiä ja elää ajan mukana tilan käyttäjien arjessa.

”Astran ympäristössä on rakennuksia eri aikakausilta. Nämä kaikki kantavat mukanaan oman aikansa kaupunkikuvallisia ihanteita ja ideologioita. Lisäksi maan alle kätkeytyy Turun palo hiiltyneenä maakerrostumana ja viitteitä paloa edeltäneistä rakennuksista. Tällainen voimakas historiallinen kerroksellisuus antaa kiinnostavat lähtökohdat lähteä toteuttamaan julkista taidetta kohteeseen,” kuraattori Miina Pohjolainen Public Art Agency Finlandista summaa.

Turun historialliseen keskustaan parhaillaan nouseva, syksyksi 2025 valmistuva pääosin Åbo Akademin käyttöön suunniteltu Astra-rakennus on osa Tähtikorttelin kehitystä.

Lue lisää: www.stiftelsenabo.fi

Kannen kuva: Havainnekuva Astrasta, Sigge-Arkkitehdit.

Miina Pohjolainenblog