Laitoin pari vuotta sitten yritykseni Public Art Agency Finlandin tauolle ja keskityin kolmeksi vuodeksi tutkimustyöhön valtion taiteilija-apurahan puitteissa. On ollut todella kiinnostavaa tarkastella omaa alaa hieman toisesta näkökulmasta ja muun muassa:

  1. Kirjoittaa, mitä olen nähnyt kymmenen vuoden aikana julkisen tilan taiteen backstagella, ja mitä uusia ilmiöitä kentällä erottuu

  2. Tutkia, millaisia teoksia itse haluan seuraavaksi tehdä kuvanveistäjänä

  3. Keskustella alan ajankohtaisista kysymyksistä julkisuudessa

Ammattiurani aikana olen kuvanveistäjänä toteuttanut yhdeksän pysyvää julkisen tilan teosta, sekä vetänyt taidekoordinaattorina ison kasan taideohjelmia, taidekilpailuja, ja teostuotantoja. Kymmenen vuoden aikana yhteiskunta on muuttunut. Taidetta tehdään, hankitaan ja kulutetaan uudenlaisessa maailmassa. Tämän näkemiseen tutkimusjakso on tehnyt tilaa.

Hiatus on tulossa päätökseen vuoden lopussa ja tulen syksyn aikana jakamaan sekä omissa että Public Art Agency Finlandin somekanavissa nostoja sen varrelta parin viikon välein. Mukana on mm. arkkitehtuuri- ja taidealan medioissa julkaistuja esseitäni, sekä esiintymisiä mm. Ylen Rakkaani kaupunki sekä Radio Helsingin Asiallista Kritiikkiä -ohjelmissa.

Esseideni teemoja ovat muun muassa:

  1. Miksi julkinen taide on usein niin tylsää?

  2. Kuinka teoksen somekuva ohjaa taiteilijaa ja tilaajaa?

  3. Miksei tekoäly osaa tehdä teoksiani puolestani?

  4. Mitä on taiteellinen vapaus tilaustyössä?

Mukava päästä keskustelemaan näistä yhdessä!

Projektityön osalta tilauskirjat on nyt virallisesti avattu vuodelle 2027! Oli suunnitteilla sitten taidekilpailu, taideohjelma, strateginen tarkastelu tai paikkaan suunniteltu teos, nyt on aika olla yhteydessä ensi vuoden hankkeista. Odotan tutkimusjakson jälkeen innolla paluuta asiakastyöhön, vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa!

Kuullaan pian,

- Maija

P.S. Tutkimusjakson mediaosallistumisista otteena jaan tähän YLE:n Rakkaani, kaupunki -ohjelman jakson, jossa olin Ida Kukkapuron vieraana koskien koristelua ja julkisen tilan taidetta - muitakin kiinnostavia vieraita jaksossa!

Rakkaani, Kaupunki - YLE Areenassa täällä